Sukulinjoista

Sukulinjoista

Yhtenä harrastuksena on koirien sukutaulujen tutkiminen ja sukupuiden vertailu. Käytän tähän maksullista ohjelmaa nimeltään Kintraks.  Minulta saa kysymällä lisätietoa, etenkin pieniamerikanpaimenkoirista, olen tutkinut ja lisännyt sukutaulujärjestelmään jo aika paljon koiria ympäri maailmalta. 

Sukulinjoissa puhutaan usein emälinjoista ja isälinjoista, eli periaatteessa katsotaan mikä linja koirassa kulkee vain narttujen kautta (emälinja) ja mikä linja kulkee vain urosten kautta (isälinja). Linjat yleensä alkavat ensimmäisestä rekisteröidystä tai tiedossa olevasta koirasta. Kun koiran sukutaulua tarkistaa, emä- ja isälinja on vain pieni osa kokonaisuutta ja tietysti koiran muu suku vaikuttaa ihan yhtä paljon, ellei enemmän. Emä- ja isälinjoja seuraamalla voi tietenkin pitää huolen rodun monimuotoisuudesta ja geeniperimän laajuudesta, mutta onneksi pieniamerikanpaimenkoirassa (ja australianpaimenkoirassa) on paljon eri linjoja ja alkuperäiskoiria. Näiden selvittäminen on oikeaa salapoliisityötä, sukupuut on harvemmin yhdessä paikassa koottuna ja virheitä voi helposti lipsahdella mukaan. Ilmoitathan minulle jos huomaat jonkun selkeän virheen!

Chilin sukulinjat

Chilin emälinja on koirasta nimeltä Ramseyes Blackeyed Susan. Tästä koirasta on hyvin vähän tietoa saatavilla. Emälinja sai jatkoa nartussa Congers Blue Dancer, joka sitten lisääntyi enemmänkin. Näistä tärkein MAS- ja aussie-linjoille on Georges (tai Kings) Checkers. Chili ja siskoni koira Amilove's Silver Dollar kuuluu tähän haaraan. Congers Blue Dancer sai myös toisia narttupentuja, muun muassa Newtons Apache Dancer (Checkersin täysisisko), jonka linja käsittääkseni on katkennut koiraan nimeltä Gettabite Tiki Torch, ainoastaan sen poika on lisääntynyt. Georges Checkers sai narttupennun nimeltä Faxons Smokey Blue Buttons, jonka pennut puolestaan aiheutti ensimmäisen merkittävän haaran emälinjassa. Yksi narttu on Brushwood Kacey Kye, jonka haaran koiraa voi löytää ainakin Ruotsista (Jem's Ljuvliga Minn af Texas). Chili ja Dolly (Amilove's Silver Dollar) tulevat puolestaan nartusta Colorados Hotline Paige. Tästä haarasta voi myös löytää monta muuta pohjoismaista narttua, esimerkiksi Moonbaby's All American Girl, joka myös löytyy Chilin sukutaulusta toisesta kohtaa (isoisän emä), ja Daloro Gardens koiria, esimerkiksi Daloro Gardens Lystra, ja Suomessa tähän emälinjaan kuuluu myös Nordic Ninja's-kennelin eka pentue, Nordic Ninja's A Taste of Love ja Nordic Ninja's Achieve My Dream

Chilin isän äiti puolestaan tulee Basque Bitch:in emälinjasta. Merkittävä aussiekasvattaja noin 1960-luvulla on tämän linjan takana, Taylor Ranch. Narttu nimeltään Taylors Buena on tämän linjan suurin kantanarttu, josta polveutuu moni aussie ja MAS. Taylors Buena on Joe Petramalan Tate nimisen nartun pentu, ja Tate on lähteitten mukaan tullut tunnetusta Jay Sislersista. Suomessa on monta koiraa jotka tulevat tästä emälinjasta, muun muassa Giant Groove's CandicePlatinum K's Lola Lady ja sen pennut Westgrove Fat Lady Dancing sekä Platinum Magiva de Spell at Westgrove. Westgrove Flying-pentue kuuluu myös tähän emälinjaan, sekä venäjäntuonnit Aspiring To Success, Airy Silver ja Amber Flame. Ruotsissa Bar D Lace of Bluestimes on synnyttänyt Bluestimes Two kenneliin tähän emälinjaan kuuluvia narttuja ja Sheltoon-kennelin Energie's Vauxhall ja sen pennut kuuluvat myös samaan linjaan. Kaikki yllämainitut polveutuu Hartnagles Fritzie Taylorista, joka on Buenan tytär ja yksi Las Rocosa-kennelin kantanartuista, jolla on ollut merkittävä vaikutus australianpaimenkoiraan ja tietysti myöhemmin tulleeseen pieniamerikanpaimenkoiraan. 

Lähteet:

Koiranet

USA-sukupuusivusto

Pedigree Database

Venäjäinen aussie-sukupuusivusto

Tietoa Taylor ranchista